Freelancerin elämää jo kahdeksan vuotta – Hyvää yrittäjän päivää!

Freelancerin elämää jo kahdeksan vuotta – Hyvää yrittäjän päivää!

WellComms täyttää tänä syksynä kahdeksan vuotta. Siinä ajassa on tapahtunut paljon – etenkin ympäröivä yhteiskunta on ehtinyt muuttua moneen kertaan. Yrittäjän matkaa ovat haastaneet ”kivireet” kuten koronavuodet, Ukrainan sota, Suomen laahaava talous ja maailman johtajien sekoilut. Mitä näitä nyt on. Tekoälystäkin on tullut jo perusarkea. Sehän on muuten erinomainen apuri pakko myöntää.

Silti viestinnän ydintekeminen ja asiakkaiden tarpeet ovat samankaltaisia nyt vuonna 2025 kuin silloin alkutaipaleella – keinot vain ovat monipuolistuneet.

Mitä eväitä sinä pakkaat elämän pituiselle matkalle?

Mitä eväitä sinä pakkaat elämän pituiselle matkalle?

Kuusi vuotta sitten näin erikoisen unen, joka palautuu mieleeni edelleenkin säännöllisin väliajoin. Unessa olin silloisen uuden työkaverini kanssa meren rannalla jossain päin Helsinkiä ja katselimme yhdessä taustalla näkyvän kaupungin silhuettia. Taivaanranta loimusi oranssin kirjavana – koko kaupunki oli tulessa.

Ranta oli muuten täysin tyhjä, eikä ihmisiä näkynyt missään. Emme olleet paniikissa, enkä tuolla hetkellä tuntenut pelkoa. Hetken päästä aloimme jutella, että mitä nyt pitää tehdä, mistä aloitetaan. Suhtauduimme asiaan kuin mihin tahansa haasteelliseen kriisiviestinnän projektiin, ja päätimme ryhtyä tekemään suunnitelmaa. Heräsin tähän.

Tekoälyä ja terveysviestintää

Tekoälyä ja terveysviestintää

Täysin tyhjältä ja valkoiselta näyttää tietokoneen ruudulla näkyvä tekstinkäsittelyohjelman sivu. Mites se suutarin lapset -sanonta menikään, kun edellinen WellCommsin blogipostaus on joulukuulta 2017. Noloako hieman? Kaiuttimissa Paperi T runoilee ..näytä mulle joku joka ei olemistaan vatvo, kattohuoneistokin on vaan talo jos’on katto..

Aloitetaan siis. Oman olemisen ja kaiken tarkoituksen vatvomisen lisäksi luen vapaa-ajallani mieluiten tietokirjoja. Viimeisimpänä luin Esko Valtaojan kirjan Kohti ikuisuutta ja Yuval Noah Hararin Homo Sapiensin. Näiden lukukokemusten myötä heräsin ajattelemaan, miten käsittämättömän nopeasti maapallolla nykyään elävä ihmislaji Homo Sapiens on kehittynyt luonnontilassa elävästä metsästäjä-keräilijästä ihmiseksi, jonka mahdollisesti suurin eksistentiaalinen uhka tällä hetkellä on geneettisesti paranneltu superihminen tai tekoäly.

Elämänpolkua etsimässä

Elämänpolkua etsimässä

Katson silmiäsi ja näen häivähdyksen isästäsi, katson huuliasi ja tavoitan äitisi, ilmehdit kuin ilmetty isoäitisi, oi miten kaunis kokonaisuus oletkaan sukusi jatkumossa, kirjoittaa Niina-Matilda Kuusisto.

Olemmeko me vain pelkkä sukumme jatkumo, vai jotain muuta? Onko jokaisella joku tehtävä, jonka vuoksi olemme syntyneet juuri tähän paikkaan ja aikaan? Synnyinkö suomalaiseksi tarkoituksella? Elämänkokemuksillamme on merkitystä, jotta elämämme johdattaa meidät juuri oikeiden kokemusten läpi ja opettaa. Jokaisen elämällä on merkitys ja jokainen on merkityksellinen.

Elämämme tärkein tehtävä on löytää polku, joka vie meidät sinne, minne haluamme mennä, sanoo Deepak Chopra kirjassaan Varjominä.

Pahinta on juuri ennen hyppyä

Pahinta on juuri ennen hyppyä

Pahinta on juuri ennen hyppyä. Näin kuvaili kokemustaan myös Will Smith Nordic Business Forumissa lokakuun alussa. Ennen ensimmäistä laskuvarjohyppyään hänkin jännitti kuollakseen, ei nukkunut eikä ruoka maistunut. Hypättyään sitten lentokoneesta tyhjyyteen, vastaan tuli vapauden tunne, jollaista mies ei ollut ennen kokenut. Hetki, jolloin ei tarvinnut enää ajatella, eikä varsinkaan kokea pelkoa. Ristiriitaista tässä on se, että juuri tuona hetkenä hänen henkensä oli eniten vaarassa. Mitä me siis oikeastaan pelkäämme?