Kuusi vuotta sitten näin erikoisen unen, joka palautuu mieleeni edelleenkin säännöllisin väliajoin. Unessa olin silloisen uuden työkaverini kanssa meren rannalla jossain päin Helsinkiä ja katselimme yhdessä taustalla näkyvän kaupungin silhuettia. Taivaanranta loimusi oranssin kirjavana – koko kaupunki oli tulessa.
Ranta oli muuten täysin tyhjä, eikä ihmisiä näkynyt missään. Emme olleet paniikissa, enkä tuolla hetkellä tuntenut pelkoa. Hetken päästä aloimme jutella, että mitä nyt pitää tehdä, mistä aloitetaan. Suhtauduimme asiaan kuin mihin tahansa haasteelliseen kriisiviestinnän projektiin, ja päätimme ryhtyä tekemään suunnitelmaa. Heräsin tähän.
