Kuusi vuotta sitten näin erikoisen unen, joka palautuu mieleeni edelleenkin säännöllisin väliajoin. Unessa olin silloisen uuden työkaverini kanssa meren rannalla jossain päin Helsinkiä ja katselimme yhdessä taustalla näkyvän kaupungin silhuettia. Taivaanranta loimusi oranssin kirjavana – koko kaupunki oli tulessa.

Ranta oli muuten täysin tyhjä, eikä ihmisiä näkynyt missään. Emme olleet paniikissa, enkä tuolla hetkellä tuntenut pelkoa. Hetken päästä aloimme jutella, että mitä nyt pitää tehdä, mistä aloitetaan. Suhtauduimme asiaan kuin mihin tahansa haasteelliseen kriisiviestinnän projektiin, ja päätimme ryhtyä tekemään suunnitelmaa. Heräsin tähän. Unessa en päässyt miettimään viestintäsuunnitelmaa sen pidemmälle, saati saamaan selville, miksi ihmeessä kaupunki oli ilmiliekeissä ja missä kaikki muut ihmiset olivat. Jälkikäteen olen miettinyt, että pahimman kriisin yllättäessä tämä kyseinen kollega olisi varmasti yksi niistä henkilöistä, jonka valitsisin viestinnän tiimiini selviytymään moisesta haasteesta.

Uni tuli taas mieleeni, kun WHO julisti koronaviruksen pandemiaksi maaliskuun 11. päivä. Tämän jälkeen maailma muuttui ja koko maailma viimeistään heräsi tosielämän painajaiseen: mikään ei ollut enää niin kuin ennen eikä tule koskaan olemaan. Ei omassa eikä muiden elämässä.

Luovan suunnittelun näkökulmasta tilanne näyttää hyvältä. Tiedetään, että pysähtyneessä ”ei tietämisen” tilassa aivot asettuvat vähitellen taajuudelle, jossa kaikenlaisen uuden ajattelun ja ideoiden on mahdollista kummuta mielen syvyyksistä kaiken muun arkisen touhottamisen ja mielen jatkuvan jaarittelun jäädessä taka-alalle. Samaan tilaan pyritään esimerkiksi meditaatiossa. Oma mielemme on ideoiden, mutta myös oman terveytemme aarreaitta. Useimmiten emme kuitenkaan osaa hyödyntää sitä oikein, sillä meidän on ensin pysähdyttävä. Siis oikeasti pysähdyttävä.

 Maaret Kallio vertaa maailman tämänhetkistä tilannetta lentomatkaan Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Tämä on pitkä lento myrskyn läpi, ja sinulla on tärkeä tehtävä”. Siinä kuvaillaan, että olemme tahtomattamme joutuneet jumiin lentomatkalle, jonka laskeutumisaikataulua ei vielä tiedetä. Meillä matkustajilla on vain rajatusti oikeuksia lennon aikana. Mutta tuleepa matkasta sitten odotettua kevyempi tai huomattavasti raskaampi, yksi on varmaa: tämäkin matka päättyy vielä. Ihmiselämään mahtuu siis monen monta erilaista matkaa, ja tämä ei ole ainut.

Maailma ei pysähdy, mutta se tulee muuttumaan. Ihmisten ajattelutapa elämän merkityksellisyyden kokemiseen tulee muuttumaan. Ihmisten asennoituminen elinympäristömme ja ilmastomme suojelemiseksi tulee muuttumaan.

Elämän pituisella matkalla, sekä pienemmillä välireissuilla, ehkä tärkein varustus on jokaisen repusta löytyvät mielen hyvinvoinnin eväät. Toisinaan juuri nämä mielenterveyden eväät ovat unohtuneet tai hukkuneet repun pohjalle. Olen itsekin vasta opettelemassa oman repun pakkaamista, jotta sieltä löytyy vielä eväitä loppumatkalle sitten kun kaakaot on juotu ja donitsit syöty.

Vaikka maailma muuttuisi koronaviruksen jälkeen täysin toiseksi, on varmaa, että ihmiset tarvitsevat jatkossakin energiaa, elintarvikkeita, vaatteita, teknologiaa, liikennettä, lääketiedettä sekä terveys- ja hyvinvointipalveluita. Ja monia muita juttuja. Kohtuudella.

Tarve viestiä asioista ei tule koskaan poistumaan. Siksi minä uskon tulevaisuuteen ja unelmoin siitä, että saan viestiä mielen hyvinvoinnista ja terveydestä jatkossakin. Ja vielä enemmän. Jos yritykselläsi on viestinnällisiä tarpeita, olen käytettävissä isoon tai ihan pieneenkin luovaan ideointiin, viestinnän suunnitteluun, tiedottamiseen tai kirjoitustyöhön. Etäyhteys toimii ja aikaa on :).